Ikääntyneillä liian niukka proteiinien saanti aiheuttaa lihaskatoa eli sarkopeniaa.

Se heikentää liikuntakykyä ja kehon hallintaa sekä altistaa infektioille.

Proteiinit eli valkuaisaineet rakentuvat aminohapoista, joita tarvitaan varsinkin lihasten ja luuston rakennusaineiksi. Riittävä proteiinien saanti puolestaan suojaa lihas- ja luukadolta, kun samalla huolehditaan D-vitamiinin ja kalsiumin saannista ja harrastetaan liikuntaa. Nämä auttavat ikääntynyttä pysymään omatoimisena mahdollisimman pitkään. Proteiinit vaikuttavat myös ihon kuntoon ja nopeuttavat haavojen paranemista.

Suurin riski saada liian vähän proteiineja on kotihoidon piirissä ja laitoshoidossa olevilla vanhuksilla, joista moni on liian laiha ja aliravittu. Toisaalta vanhus voi olla ylipainoinen, mutta kärsiä silti proteiinien puutteesta.

Proteiinien hyväksikäyttö elimistössä heikkenee ikääntymisen myötä. Tämän vuoksi ikääntyneille suositellaan proteiineja enemmän kuin työikäisille. Ikääntyneillä toimintakyky ja terveydentila vaikuttavat proteiinin tarpeeseen enemmän kuin ikävuoksien määrä.

Yli 64-vuotiaiden tulisi saada proteiinia vähintään 80–100 grammaa vuorokaudessa (1,2–1,4 g painokiloa kohden vuorokaudessa).

Proteiinien tarve lisääntyy sairauksien ja lihaskuntoharjoittelun myötä. Tällöin proteiineja tulee saada vähintään 1,4 g painokiloa kohden. Lihaskadosta kärsiville suositellaan proteiinia tätäkin runsaammin (1,5–2 g painokiloa kohden vuorokaudessa).

Proteiinin saantia voi lisätä lisäämällä ruokiin lähes mautonta topshape100.com hydrolysoitua proteiinia (ei sisällä tarpeettomia sokereita eikä rasvoja).  Hydrolysoitu tarkoittaa sitä, että proteiini on esipilkottua, ja elimistön ei tarvitse tehdä niin paljon työtä sen pilkkomiseksi.

Tämän takia proteiinin imeytyminen ja hyväksikäyttämien paranee, ja se ei aiheuta myöskään ilmavaivoja, kuten monet tavalliset proteiinit.

Esim. 1 dl jauhetta (sis. N. 35g puhdasta proteiinia) päivän mittaan sekoitettuna keittoihin, kastikkeisiin, puuroon, jogurtteihin, teehen, kahviin yms. On hyvä lisätäydennys ravitsemukseen.

Yksi helppo tapa toimia, on tehdä proteiinisekoitus, 1 dl topshape100.com –jauhetta 2-3 dl vettä, sekoittaa se (laita vesi vaikka pulloon, lisä jauhe, korkki kiinni, ja ravista vesi ja jauhe sekaisin. Ei tarvitse mitään mikseriä, sekoittuu helposti. Anna ”laskeutua” jonkin aikaa (jos ravistelee paljon, tulee myös vaahtoa). Kaada tästä sitten päivän mittaan juomin, keittoihin yms. ”loraus”. Voit toki lisätä jauheenakin kiinteämpiin ruokiin esim. vaikka sokerikosta – näin proteiini on aina helmposti saatavillakin.

Tämä juomasekoitus säilyy hyvin päivän ajan huoneen lämmössä, toki jääkaappi on parempi paikka (siellä on kokemuksien mukaan säilynyt viikonkin).

Lue lisää: