Lääkehoidoilla pyritään ylläpitämään hyvinvointia ja elämänlaatua, mutta keskeisiä hyvinvoinnin kulmakiviä ovat kuitenkin ruokavalio (70%) ja liikunta /30%).

Ikääntyessä aineenvaihdunta hidastuu ja lihasmassa vähenee, jolloin energiankulutus pienenee. Lisäksi ruokahalu on usein heikentynyt ja kylläisyydentunne tulee aiemmin, jolloin ajaudutaan tilanteeseen, jossa nautittavan ravinnon määrä pienenee.  Vaikka nautitun ravinnon määrä pienenee, tulisi suojaravintoaineita saada yhtä paljon kuin ennenkin.

Ikääntyessä energiatarve voi olla pienempi, mutta ravintoaineita, kuten vitamiineja, kivennäisaineita ja proteiinia tulisi saada yhtä paljon kuin aikaisemmin. Jopa enemmän, sillä esimerkiksi ravintoaineiden imeytyminen voi olla heikentynyt.

Mikäli syötävä ruoka ei sisällä tarpeeksi energiaa ja proteiineja, altistuu ikääntynyt kiihtyneelle lihaskadolle ja  kasvavalle tulehdusriskille. Tällöin iäkkään toimintakyky heikkenee liikkumisen vaikeutuessa sekä tasapainon heikentyessä. Lisäksi sairauksista toipuminen hidastuu ja infektioita seuraa herkemmin jälkitauti. Puutteellinen suojaravintoaineiden saanti altistaa myös muistin heikkenemiselle.

Ruokahalua voivat heikentää myös nielemisvaikeudet, hampaattomuus, suun kuivuus tai suun infektiot. Siksi on tärkeää pitää huolta suun hyvinvoinnista ja varmistaa, että ruoka on koostumukseltaan sopivaa.

Kiinnittämällä huomiota nesteen saantiin sekä ruoan monipuolisuuteen ja värikkyyteen, voidaan tukea iäkkään hyvinvointia, vastustuskykyä sekä jaksamista.  Ruokavalion tulisi sisältää energiaa vähintään 1500 kcal päivässä ja se voi koostua esimerkiksi kolmesta ateriasta ja kahdesta välipalasta. Monipuolisuus ja värikkyys koostuvat viljojen, lihan, kalan, kasvisten, marjojen, hedelmien ja maitotuotteiden säännöllisestä käytöstä. Mikäli ruokahalu on heikentynyt, kannattaa tarjota erityisesti sitä mikä maistuu. Tarvittaessa ruokavalion tukena on suositeltavaa käyttää ravintolisävalmisteita, jotka sisältävät riittävästi energiaa ja tarvittavia ravintoaineita pienessä määrässä nestettä, jogurttia tai esimerkiksi hyytelöä. Ne ovat hyvä apu silloin, kun ruokahalu on heikentynyt tai toivutaan sairaudesta.

Proteiinin saantia voi lisätä lisäämällä ruokiin lähes mautonta topshape100.com hydrolysoitua proteiinia (ei sisällä tarpeettomia sokereita eikä rasvoja).  Hydrolysoitu tarkoittaa sitä, että proteiini on esipilkottua, ja elimistön pystyy käyttämään sen helpommin hyväkseen.

Tämän takia proteiinin imeytyminen ja hyväksikäyttämien paranee, ja se ei aiheuta myöskään ilmavaivoja, kuten monet tavalliset proteiinit.

Esim. 1 dl jauhetta (sis. N. 35 – 40 g  puhdasta proteiinia) päivän mittaan sekoitettuna keittoihin, kastikkeisiin, puuroon, jogurtteihin, teehen, kahviin yms. On hyvä lisätäydennys ravitsemukseen.

Yksi helppo tapa toimia, on tehdä proteiinisekoitus, 1 dl topshape100.com –jauhetta 2-3 dl vettä, sekoittaa se (laita vesi vaikka pulloon, lisä jauhe, korkki kiinni, ja ravista vesi ja jauhe sekaisin. Ei tarvitse mitään mikseriä, sekoittuu helposti. Anna ”laskeutua” jonkin aikaa (jos ravistelee paljon, tulee myös vaahtoa). Kaada tästä sitten päivän mittaan juomin, keittoihin yms. ”loraus”. Voit toki lisätä jauheenakin kiinteämpiin ruokiin.

Tämä sekoitus säilyy hyvin päivän ajan huoneen lämmössä, toki jääkaappi on parempi paikka (siellä on kokemuksien mukaan säilynyt viikonkin).

 

Lue lisää:
http://faktalaakitys.nettisivu.org/2016/09/15/ikaantyminen-ja-ruokavalion-merkitys/

Lisää tietoa voit hakea Googlettamalla esim.

ikääntyminen ja proteiini

Linkki:
Google