Elintarviketieteen professori kertoo, että ikääntyvien ravitsemuksen keskiössä tulisi olla toimintakyvyn säilyttäminen. Ruokavaliossa tulisi olla tarpeeksi proteiinia ja D-vitamiinia.

Tarvittavan määrän saanti vaikeaa

Toimintakyvyn säilyttämisen kannalta oleellista on Fogelholmin mukaan lihasmassan ylläpitäminen mahdollisimman pitkään. Ikääntyvän lihasmassa alkaa vähentyä luontaisesti, mikä on usein syynä toimintakyvyn heikkenemiseen.

Fogelholm nostaa esiin tarpeeksi suuren proteiinin ja D-vitamiinin saannin ravinnosta. Runsasproteiininen ruokavalio edistää etenkin yhdessä liikunnan kanssa lihasten kehitystä ja myös D-vitamiinilla on positiivisia vaikutuksia lihasten terveyteen.

– Lihasmassa katoaa muutenkin vanhetessa ja se katoaa vielä varmemmin, jos ei saa tarpeeksi proteiinia.

Vaikka keskiverto suomalainen saa ravinnostaan tarpeeksi proteiinia, Fogelholm kertoo sen olevan ikääntyville vaikeaa. Ikääntyvien energian tarve vähenee ja ruokamäärät pienenevät. Pienestä määrästä ruokaa on hankalaa saada tarpeellista määrää proteiinia.

– Iäkkäiden proteiinin tarve ei ole absoluuttisesti suurempi kuin työikäisillä. Suhteellinen tarve, eli sen suhteellinen määrä ravinnosta, kasvaa. Pienenevästä ruokamäärästä on haasteellisempaa ja haasteellisempaa saada tarvittavaa proteiinimäärää.

  • Proteiinivalmisteetkaan eivät ole välttämättä huono idea.

Proteiinin saantia voi lisätä lisäämällä ruokiin lähes mautonta topshape100.com hydrolysoitua proteiinia (ei sisällä tarpeettomia sokereita eikä rasvoja).  Hydrolysoitu tarkoittaa sitä, että proteiini on esipilkottua, ja elimistön ei tarvitse tehdä niin paljon työtä sen pilkkomiseksi.

Tämän takia proteiinin imeytyminen ja hyväksikäyttämien paranee, ja se ei aiheuta myöskään ilmavaivoja, kuten monet tavalliset proteiinit.

Esim. 1 dl jauhetta (sis. N. 30g puhdasta proteiinia) päivän mittaan sekoitettuna keittoihin, kastikkeisiin, puuroon, jogurtteihin, teehen, kahviin yms. On hyvä lisätäydennys ravitsemukseen.

Yksi helppo tapa toimia, on tehdä proteiinisekoitus, 1 dl topshape100.com –jauhetta 2-3 dl vettä, sekoittaa se (laita vesi vaikka pulloon, lisä jauhe, korkki kiinni, ja ravista vesi ja jauhe sekaisin. Ei tarvitse mitään mikseriä, sekoittuu helposti. Anna ”laskeutua” jonkin aikaa (jos ravistelee paljon, tulee myös vaahtoa). Kaada tästä sitten päivän mittaan juomin, keittoihin yms. ”loraus”. Voit toki lisätä jauheenakin kiinteämpiin ruokiin.

Tämä sekoitus säilyy hyvin päivän ajan huoneen lämmössä, toki jääkaappi on parempi paikka (siellä on kokemuksien mukaan säilynyt viikonkin).

Lue lisää:
http://www.studio55.fi/terveys/article/nain-vanhetessa-tulisi-syoda-pari-tarkeaa-ainetta/2443220

Lisää tietoa voit hakea Googlettamalla esim.

ikääntyminen ja proteiini

Linkki:
Google